Kevään viimeinen kuvis ma 14.5 klo 18:00-20:00 Paunun koulun auditosriossa.
Lähetä kuvakisan kuvat ALKU tai LOPPU viimeistään huomenna 13.5 seuran s-postiin.
TULE!
perjantai 11. toukokuuta 2018
perjantai 4. toukokuuta 2018
PALVIALLA 3.5.2018
Sade väistyi sopivasti torstaiksi, Palvian retkipäiväksi. Kahdeksan seuralaista oli pakannut kameransa, jalustansa ja eväänsä retkeä varten.Mukaan tuli myös seuran uusin jäsen Merita Saajos.Nuotiokin sytytettiin. Enimmäkseen savua saatiin aikaiseksi.Sinnikkään hiilloksen
odottelun päätteeksi Mikko sai käristettyä eväsmakkaransa.
Mitään erityistä teemaa kuvaamiseen ei ollut.Maisemakuvia ainakin syntyi.Tiellä seikkaillut sammakko kiinnosti aika montaa kuvaajaa, samoin telkät Palvia-järvellä.Tehtiin pieni kävelykierros järven ympäri kuvauskohteita etsien. Kiva retki. Kiitokset mukana olleille !
![]() |
Kuva Eila Tiirinen |
![]() |
Kuvat Eila Tiirinen |
Mitään erityistä teemaa kuvaamiseen ei ollut.Maisemakuvia ainakin syntyi.Tiellä seikkaillut sammakko kiinnosti aika montaa kuvaajaa, samoin telkät Palvia-järvellä.Tehtiin pieni kävelykierros järven ympäri kuvauskohteita etsien. Kiva retki. Kiitokset mukana olleille !
perjantai 27. huhtikuuta 2018
tiistai 10. huhtikuuta 2018
JÄMSÄN SEUTU-KUVAT
Ensinnäkin kiitos seuralaisille talven aikana lähetetyistä kuvista.Vieläkin on varastossa parikymmentä lumista talvikuvaa, joita en nyt mielelläni enää laita Päivän Kuvaksi näin kevään korvalla.Nyt sitten peliin keväisiä kuvia, kiitos!Kuvia voit lähettää os. eilaorvokki655@gmail.com tai vaikka seurankin s-postiin jamsanseudunkameraseura@gmail.com, kunhan mainitset mihin tarkoitukseen kuvat tulevat. Jään odottelemaan uusia kevätkuvia! Eila T
SEURAN 2018 VALOKUVANÄYTTELY
Valokuvanäyttelyn aiheeksi valittiin "JÄMSÄSSÄ TAPAHTUU".Elikkä nyt kuvataan kaikenlaisia tulevia tapahtumia Jämsän seudulla.Kuvista kootaan näyttely sitten myöhään syksyllä. Valokuvanäyttelyn paikka on vielä etsinnässä.
maanantai 9. huhtikuuta 2018
VÄLITAPAAMINEN 3.5.2018
Tule to 3.5.klo 17:00 Jämsänkosken Nesteelle,os.Koskenväylä 1, lähdetään siitä yhdessä tuumin Palvialle.Sinne on Nesteeltä matkaa n. 17 km.
Palvialta löytyy luontopolku, kota ja nuotiokehä. Eväät, kamerat ja sään mukainen varustus, joku tuonee nuotiopuita mukanaan ? Toivottavasti lumet ovat jo silloin sulaneet!
Palvialta löytyy luontopolku, kota ja nuotiokehä. Eväät, kamerat ja sään mukainen varustus, joku tuonee nuotiopuita mukanaan ? Toivottavasti lumet ovat jo silloin sulaneet!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)