maanantai 30. kesäkuuta 2014

KARNEVAALIKUVAUS ONNISTUNEESTI OHI !

Sante, Valtteri, Jukka, Kimmo ja Eila kuvasivat Aita-ja Pikajuoksukarnevaalit Jämsänkosken Oinaalassa viime viikonloppuna. Sää suosi -ja ei. Torstaina ja perjantaina paistoi aurinko, sunnuntaina satoi ja oli tosi kylmää. Mutta sinnikkäästi kestettiin "talvinen" sää, kuten myös kilpailijat.Jos uskaltaisin arvioida, kuvia taisi syntyä arviolta 8-10 000, joten niiden valkkaamisessa menee oma aikansa.

Samalla solmin uuden kuvaussopimuksen ensi vuodeksi. Siis laita muistiin Juhannuksen jälkeinen viikonloppu vuonna 2015, silloin
Kuvaajaryhmä  29.6.2014 Oinaalan kentällä
kuvataan karnevaaleja taas !
Eila T

maanantai 9. kesäkuuta 2014

AITAKARNEVAALIKUVAUS 26.6-29.6.2014

Pika-ja aitakarnevaalit pidetään Jämsänkosken Oinaalan kentällä 26.6-29.6.2014.
Kameraseura on lupautunut kuvaamaan kilpailut  korvausta vastaan.Sante, Valtteri ja
Eila ovat jo lupautuneet kuvajiksi. Mutta lisä ei pahaa tee, olet tervetullut mukaan!
Kuvauspäivät ovat pitkiä, joten voimme jakaa kuvausajat keskenämme.
Tärkeimmät kuvausajat ovat to 26.6. klo 15-20, pe 27.6 klo10:00ryhmäkuvaus+harjoitus,
ja su 29.6 alkaen klo 12, jatkunee pitkälle iltapäivään, riippu osallistujamääristä.
Ryhmäkuva 2014

Jos kiinnostuit , ota yhteyttä Eila puh 0505975642 tai eila.tiirinen@pp.inet.fi.